Aloitin tänä syksynä opiskelun kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen maisterikoulutuksessa Jyväskylän yliopistossa, ja sen ohessa työskentelen ajoittain ja osa-aikaisesti tutkimuksen parissa Jyväskylän koulutuskuntayhtymän koordinoimassa KOPPI-hankkeessa. Sosiaalinen media ei siis ole enää työni ja opiskeluni keskiössä samalla tavoin kuin aiemmin, vaan olen kiinnostunut laajemmin oppimisesta ja oppimisympäristöjen kehittämisestä.
Mutta katsotaanpa, miten sosiaalinen media on läsnä omassa oppimisympäristössäni näin kolme vuotta myöhemmin.
Ensimmäinen iso muutos on se, että olen siirtänyt portfolioni omille nettisivuilleni. Tämä johtui siitä, että WikiSpaces lopetti noin pari vuotta sitten ilmaispalvelun henkilökohtaisille sivustoille, eikä palvelu mielestäni soveltunut portfoliolleni niin hyvin, että olisin halunnut maksaa siitä. Koska portfolion siirtely palvelusta toiseen on aika ison työn takana ja olin näihin muutoksiin kyllästynyt, päätin lopulta vuokrata itselleni Webhotellista verkkotilaa, johon voin rakentaa ja kokeilla erilaisia sivustoja juuri niin paljon kuin haluan. Olen tehnyt sinne Wordpress ja Moodle -asennuksia. Wordpress on käytössäni kolmessa hakemistossa, ja Moodle on ollut harjoittelukäytössä. Näiden parin vuoden aikana sivustoni on saanut uutta ilmettä ja uusia käyttötarkoituksia moneen otteeseen. Sivustollani on tällä hetkellä:
- online-oppimisympäristöni, johon olen koonnut keskeisiä oppimisen resurssejani
- e-portfolioni, johon olen koonnut tietoa osaamisestani, koulutuksestani ja työkokemuksestani
- digikirjastoni, johon olen koonnut julkaisujani ja mm. opinnoissani laatimiani esseitä
Muutoin sosiaalisen median käyttöni on pysynyt aikalailla ennallaan: Learning Online.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti