tiistai 28. toukokuuta 2013

Oppimis- ja opetusympäristöt yli rajojen, osa 2: Autenttiset ympäristöt ja aktiivinen osallisuus

Olen kirjoittanut seuraavan tekstin Sosiaalinen media yleissivistävässä koulutuksessa (SOMY) -koordinointihankkeen loppuraporttia varten.

Oppimis- ja opetusympäristöjen perinteiset rajat voidaan ylittää laajentamalla niiden alaa yhteiskuntaan, jonka osa myös koulut ovat. Autenttiset oppimis- ja opetusympäristöt ovat erilaisia arjen, työn, luonnon ja kulttuurin ympäristöjä, joissa oppijat ja opettajat ovat läsnä autenttisissa tilanteissa, toiminnoissa ja vuorovaikutussuhteissa. Oppiminen tapahtuu omakohtaisesti osallistumalla, tekemällä, kokeilemalla, tarkkailemalla ja dokumentoimalla asioita, tapahtumia ja toimintaa. Tyypillisiä toteutuksia ovat esimerkiksi erilaiset osallistavat retket luontoon ja kulttuurikohteisiin, arjen ympäristöjen tutkiminen sekä työssäoppiminen. Oppimisen kannalta keskeistä on kontekstuaalisuus, virikkeellisyys, keksiminen ja luovuus, jolloin pedagogisena lähtökohtana voi toimia esimerkiksi tutkiva tai ongelmaperustainen oppiminen.

Aktiivinen osallisuus tarkoittaa autenttisissa ympäristöissä askelta toimimisesta osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Siihen voi sisältyä ympäristön ja toiminnan arviointia, mahdollisten epäkohtien, puutteiden tai tarpeiden havaitsemista sekä ratkaisumallien kehittämistä. Olennaista on asioiden ja kysymysten esiintuominen erilaisten vaikutuskanavien kautta, osallistuminen vertaisena niitä koskevaan keskusteluun, vuorovaikutus asiantuntijoiden kanssa ja mahdollisuuksien mukaan myös osallistuminen päätöksentekoon. Oppimisen kannalta keskeistä on tutustuminen erilaisiin vaikuttamisen mahdollisuuksiin ja keinoihin, itsensä ilmaisemisen ja yhteistyön taitojen kehittyminen sekä yleisesti kasvaminen aktiiviseen kansalaisuuteen. Osallistuminen ja vaikuttaminen voi olla paikallista, kansallista tai kansainvälistä kunkin omien kykyjen mukaan.

Oppilaille lähin autenttinen oppimisympäristö ja aktiivisen osallisuuden paikka on oma koulu toimintaympäristönä ja sen toiminnan arviointiin, kehittämiseen ja päätöksentekoon osallistuminen. Perinteinen oppilaiden osallistumis- ja vaikuttamiskanava on oppilaskuntatoiminta ja oppilaskunnan edustaminen erilaisissa työryhmissä, kokouksissa ja päätöksentekoelimissä. Koulu voi silti tarjota näiden lisäksi suorempia ja koulun arkeen kiinnittyviä tapoja osallistua ja vaikuttaa, kuten luokkatiimit. Oppilailla on paljon annettavaa myös arjen toimintaympäristöjen kehittämiseen lasten ja nuorten näkökulmasta, oli kyse sitten taloyhtiön toiminnasta, järjestyssäännöistä, liikenteestä tai kunnan palveluista. Osallistuminen kulttuurielämään ja tieteen ja taiteen kautta vaikuttaminen on myös eräs tapa aktiiviseen osallisuuteen.

Opettajan kannalta oppilaiden autenttiset oppimisympäristöt ja aktiivinen osallisuus merkitsevät yhteistyön ja verkostoitumisen korostumista. Yhteistyötä voidaan tehdä muiden koulujen, oppilaitosten ja koulutusalan toimijoiden kanssa asiantuntijuuden  jakamiseksi ja työnjaon kehittämiseksi. Yhteistyön tapoja voivat olla esimerkiksi oppimateriaalien ja opetusresurssien jakaminen, yhteisten kurssien ja opintokokonaisuuksien järjestäminen, oppilas- ja opettajavaihto, kummiluokat ja -koulut sekä erilaiset oppimis- ja opetusverkostot. Yhteistyötä voidaan tehdä myös julkishallinnon organisaatioiden, yrityselämän ja yhdistysten kanssa. Merkittäviä ovat erilaiset asiantuntijayhteisöt ja verkostot sekä avoimen kansalaistoiminnan tarjoamat mahdollisuudet. Koulun ja opettajien tehtävänä on varmistaa, että oppilaat pääsevät rakentavaan vuorovaikutukseen niin koulun sisäisten kuin ulkopuolistenkin toimijoiden kanssa.

Sosiaalinen media tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia verkostoitumiseen, yhteistyön ja vuorovaikutuksen tukemiseen, toimintaympäristön ja oman toiminnan dokumentointiin sekä itseilmaisuun. Mobiililaitteiden avulla sosiaalinen media on matkalla mukana, mikä helpottaa reaaliaikaista vuorovaikutusta ja dokumentointia sekä etänä että paikan päällä. Etäyhteydet helpottavat myös koulun ulkopuolisten toimijoiden ja asiantuntijoiden osallistumista koulussa tapahtuvaan toimintaan.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Some - elämää ja kuolemaa, eräänlainen muistokirjoitus

Sain menneellä viikolla kuulla suru-uutisen. Eräs vapaa-ajan facebook-tuttavani, syöpää sairastanut, oli katsonut parhaaksi päättää elämänsä oman käden kautta. Hän oli ollut jo pari kuukautta poissa facebookista, joten lähimmät ystävät olivat osanneet odottaa ikävää uutista.

Intoutunut musiikin keräilijä ja 60-70-lukujen rock-harvinaisuuksien kävelevä tietosanakirja on poissa.

Vai onko sittenkään? Kun ihminen kuolee, facebookissa hän ei poistu keskuudestamme. Postausten ja viestien virta pysähtyy, ja tyhjä paikka jää, mutta kaikki mennyt säilyy. Vapaa-ajan facebookin kaverilistallani on pari muutakin lepoon päässyttä, ja olen nähnyt miten he hyvin pitkään kuolemansakin jälkeen voivat yhä olla osa yhteisöä. Ystävät käyvät kuolleen sivulla kertomassa surustaan ja lohduttamassa läheisiä ja toisiaan. Jaetaan ystävän kuvia ja videoita. Tämän ensimmäinen youtube video. Kuolleen syntymäpäivää ja kuolinpäivää muistetaan vielä pitkään, kerrotaan muistoja ja tarinoita. Jaetaan muistovideoita, jotka ystävä parhaassa tapauksessa ehti nähdä ennen kuolemaansa. Aktiivisimmat verkostoitujat saavat lisää kavereita vielä kuukausia kuolemastaan, mikä voi olla varsin järkyttävä kokemus lähiomaisille. Muistot ovat facebookissa konkreettisesti läsnä. Ystävyys ei katkea.

R.I.P.

Sivusi ei lepää rauhassa, sillä ystäväsi ovat vielä täällä.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Oppimis- ja opetusympäristöt yli rajojen, osa 1: koulun sisäisten ja niitä tukevien ympäristöjen integrointi

Olen kirjoittanut seuraavan tekstin Sosiaalinen media yleissivistävässä koulutuksessa (SOMY) -koordinointihankkeen loppuraporttia varten.

Oppimis- ja opetusympäristöjen kehittämisessä pyritään perinteisiä rajoja ylittävään yhteistyöhön ja ympäristöjen integrointiin. Eräänä näkökulmana tähän on koulun sisäisten ja niihin läheisesti liittyvien ympäristöjen integrointi. Rajoja voidaan ylittää kaikilla oppimis- ja opetusympäristöjen osa-alueilla.

Kouluissa on usein paljon hyödyntämättömiä fyysisiä ja teknologisia resursseja, joita ei käytetä niiden tarjoamien mahdollisuuksien mukaisesti. Koko koulurakennusta eri tiloineen ja laajemminkin koulun aluetta voidaan hyödyntää oppimis- ja opetusympäristönä, ja olemassaolevaa opetusteknologiaa voidaan ottaa käyttöön aiempaa intensiivisemmin. Tiloille ja opetusteknologialle voidaan myös kehittää uusia pedagogisia käyttötapoja, ja uusia laitteita, kalustusta, sisustusta ja valaistusta voidaan tuoda tiloihin tarvittaessa.

Oppimisessa ja opetuksessa voidaan hyödyntää uusia pedagogisia ja didaktisia periaatteita. Erilaisia oppimis- ja opetustapoja voidaan yhdistellä esimerkiksi ongelmaperustaisen oppimisen tai tutkivan oppimisen avulla. Ainerajat voidaan ylittää esimerkiksi hyödyntämällä ilmiöpohjaista oppimista tai projektioppimista. Luokkarajat puolestaan voidaan ylittää muodostamalla oppilasryhmiä eri luokkien oppilaista tai sallimalla oppilaille yksilöllinen etenemistahti opinnoissaan. Myös oppilaiden ja opettajien roolirajat voidaan ylittää siten, että oppilaat toimivat toistensa vertaisopettajina ja opettaja voi olla mukana vertaisoppijana.

Elinikäinen oppiminen koskee sekä oppilaita että opettajia. Ihmisten erilaisuus oppijoina ja aiemmin kertynyt osaaminen tulisi tunnistaa ja tunnustaa siten, että se näkyy joustavuutena niin henkilökohtaisessa kehittymistavoitteiden asettamisessa ja opiskelun suunnittelussa kuin oppimisympäristössäkin. Huomioon voidaan ottaa esimerkiksi erot oppijoiden temperamentissa, oppimistyyleissä ja -tavoissa, kehitysvaiheessa, tottumuksissa ja kiinnostuksen kohteissa. Mahdollisten oppimisvaikeuksien ja oppimisen haasteiden huomioiminen on välttämätöntä.

Koulussa ja sen lähipiirissä on perinteisesti useita hajautuneita oppimis- ja opetusympäristöjä, joiden tarkoituksena on oppilaiden ja opettajien ohjaaminen työskentelyyn ja elämänhallintaan liittyvissä kysymyksissä. Mukana ohjaamisessa on monta eri tahoa ja monen eri ammattikunnan edustajia. Yhteistyötä tehdään mm. kodin ja huoltajien, oppilaskunnan, opinto-ohjaajien, opintohallinnon, oppilashuollon, hyvinvointipalvelujen, tietohallinnon käyttötuen ja tvt-kouluttajien sekä kirjastojen tietopalvelujen ja tiedonhankinnan kouluttajien kanssa. Kehittämisen tavoitteena on näiden tahojen tiiviimpi keskinäinen yhteistyö, osallistaminen ja toiminnan niveltäminen osaksi yhteistä oppimis- ja opetusympäristöä.

Sosiaalisen median erilaiset palvelut varsinkin mobiililaitteiden käyttöön yhdistettynä tuovat uudenlaisia mahdollisuuksia koulun alueen ja eri tilojen hyödyntämiseen. Oppiminen ja opetus ei ole enää sidoksissa tiettyyn luokkatilaan. Ryhmät voivat liikkua ja tehdä yhteistyötä keskenään jopa hajautuneina eri puolille koulun aluetta. Palvelujen monipuolisuus ja uutta oppimis- ja opetusajattelua tukevat toimintatavat tekevät varsin helpoksi toteuttaa uudenlaisiin pedagogisiin lähtökohtiin perustuvia oppimis- ja opetusympäristöjä sekä joustavia henkilökohtaisia ja yhteisöllisiä elinikäisen oppimisen ympäristöjä. Sosiaalista mediaa voi myös hyödyntää eri toimijatahoja yhdistävien oppimis- ja opetusympäristöjen toteuksessa sekä toimijatahojen keskinäisessä yhteydenpidossa ja viestinnässä. 

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Diginatiivisuus, kasvaminen ja kulttuurin kehittyminen

Diginatiiveja on ollut jo useampia sukupolvia. Tieto- ja viestintätekniikan käyttöä koskevien tutkimusten aineistoista näkee, että vuonna 1964 ja sen jälkeen syntyneiden tieto- ja viestintätekniikan käyttöaktiivisuudessa on huomattava hyppäys verrattuna aikaisempiin ikäpolviin. Tietokoneet ovat olleet koko heidän elämänsä ajan yhteiskunnan puheenaiheina, ja ensimmäiset henkilökohtaiset tietokoneet ilmaantuivat koti- ja koulukäyttöön heidän ollessaan nuoria 1980-luvun alussa. Itse kuulun tähän sukupolveen, joka väänsi Basic-koodia Commodore 64:lle lukion tarjoamalla ylimääräisellä tietojenkäsittelyn kurssilla ja harmitteli kun pari asiaan uppoutunutta nörttipoikaa tuntui aina vievän kaiken tietokoneenkäyttöajan.

Nykyinen diginatiivisukupolvi kasvaa aivan toisenlaisessa digimaailmassa ja digikulttuurissa, jossa on yhteisöllinen netti ja sosiaalista mediaa. Diginatiivisuus, kuten kaikki natiivisuus, on pienestä pitäen tiettyyn kulttuuriin kasvamista, sen ajattelu- ja toimintatapojen sekä arvomaailman hiljaista ja syvällistä omaksumista. Nykyajan diginatiivisuudelle erityinen ominaisuus on kuitenkin siinä, että se on lasten ja nuorten kulttuuria, ihan vain siitä syystä, ettei kukaan tämän digikulttuurin natiivijäsen ole vielä kasvanut aikuiseksi. Siihen kuuluu kaikki se, mitä lasten ja nuorten kulttuuriin yleensäkin, mukaan lukien rajojen kokeileminen, aikuisten arvostusten ja tabujen rikkominen ja vapauden ihannointi.

Aikuiskulttuuri ja ajan digi-immigrantit, erityisesti korkeasti koulutut, tuntuvat suhtautuvan melko alentuvasti lasten ja nuorten lähtökohdista nousevaan digikulttuuriin, jossa keskeistä on vapaa-ajan sosiaalinen vuorovaikutus ja viihteellinen toiminta. Siihen liitetään negatiivisia arvotuksia, väheksytään ja jätetään huomiotta tai paitsioon. Ennen kaikkea siinä ei haluta olla mukana, ja monet julkisesti esiintyvät netinkäytön asiantuntijat muistavat huomauttaa, etteivät koskaan esimerkiksi pelaa pelejä sosiaalisessa mediassa. Tämän tarkoituksena on vakuuttaa, että heidän ajattelunsa ja toimintansa on legitiimiä, vakavasti otettavaa ja arvostettavaa. Digitaalinen korkeakulttuuri nostaa päätään.

Vastoin levitettyjä väitteitä nykyajan diginatiivit eivät luonnostaan opi sosiaalisen median hyötykäyttöä. Ihan vain siitä syystä, ettei heidän lähipiirissään ole ketään aikuista diginatiivia, josta pääsisi ottamaan mallia. Nykyajan diginatiivien aikuiskulttuuri syntyy lasten ja nuorten aikuistuessa ja luodessa digimaailmaansa uusia ajattelu- ja toimintatapoja ja arvostuksia. Pelkään pahoin, että aikuiset digi-immigrantit ovat arvostuksillaan ja asenteillaan tukahduttamassa aidon diginatiivin aikuiskulttuurin syntymistä. Tai sitten se eristyy ja kehittyy piilossa kunnes ehkä aikanaan pulpahtaa esiin. Aito vuoropuhelu ainakin näyttää melko mahdottomalta, sillä digi-immigranttien kulttuuriset arvostukset tuntuvat olevan niin eksklusiivinen ehto sen lähtökohtana.

Aikuisilla olisi siinä hieman ajattelemisen aihetta. Oppijalähtöisyys opetuksessa ei voi olla sitä, että kaiken lähtökohtana on oppijoiden oman diginatiivikulttuurin kaikinpuolinen väheksyminen niin sanoissa, teoissa kuin ajatuksissa ja arvostuksissa.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Sosiaalinen media ja sen sosiaalisuus

"Polkupyöriä ei pitäisi käyttää, kun niillä ei pysy pystyssä ja sitten sattuu kovasti!"

Netin ja erityisesti sosiaalisen median suosio herättää huolestuneita kommentteja ja puheenvuoroja siitä, kuinka netin äärellä lapset ja nuoret jäävät paitsi kaikesta aidosti inhimillisestä ja sosiaalisesta hyvästä. Sanotaan, että sosiaalisuus netissä on näennäistä tai parhaimmillaankin pinnallista ja että se on kaukana siitä, mitä kasvokkainen vuorovaikutus voi tarjota. Lapset ja nuoret istuvat yksin nettipäätteen äärellä, eivätkä heidän sosiaaliset vuorovaikutustaitonsa ja maailmankatsomuksensa kehity. Parempi olisi katsella televisiota isän tai äidin kanssa tai lukea jotain hyvää kirjaa.

Ihmiset, jotka näin väittävät, ovat tyypillisesti niitä, jotka enemmän tai vähemmän vierastavat tai jopa aktiivisesti karttavat netinkäyttöä. Ehkä kyse onkin siitä, että heiltä itseltään puuttuu tarvittavia sosiaalisia taitoja eikä toisin päin? Suurin syy siihen, miksi varsinkin alakouluikäiset lapset istuvat yksin netin ääressä, on siinä, etteivät aikuiset halua kuluttaa aikaansa lapsen vierellä istumiseen ja yhteisten kokemusten saamiseen ja jakamiseen. Lapset ovat yksin, jotta aikuisilla on aikaa omille jutuilleen - siis sellaisille joita he itse ymmärtävät. Ja aikuiset valittavat, että lapset tekevät netin äärellä omia juttujaan eikä heillä ole aikaa aikuisten vierellä istumiseen ja yhteisten kokemusten saamiseen ja jakamiseen. Siis kuka oli aikuinen ja kuka lapsi? Haloo?

Oraalisessa kulttuurissa lukemista - istumista paikallaan liikkumatta ja puhumatta - pidetään yhtä luonnottomana kuin kirjallisessa kulttuurissa voidaan pitää nettipäätteen äärellä istumista. Perhepiirissä pysymistä arvostavassa kulttuurissa sosiaalisesti aktiivinen naapurien nurkissa juoksentelu on vain ihmisten häiritsemistä. Naapurivierailuja arvostavassa kulttuurissa oman perheen kesken viihtyvät ja perheen pariin jäävät ihmiset nähdään sosiaalisesti eristäytyviksi. Kyse ei siis ole joidenkin ihmisten sosiaalisuudesta tai eristäytyneisyydestä, vaan siitä, että ilmiö on kulttuurisesti vieras eikä arvostelija kykene arvioimaan ilmiötä aidosta "kulttuurinatiivin" kokemusmaailmasta käsin.

Luonnollisuuteen liittyy myös autenttisuuden kokemus. Perinteisesti reaalimaailmaa on pidetty autenttisena ja kaikkea välineellistä, mediallista, sen representaationa. Usein unohtuu, että kaikki aistien kautta havaittu on todellisuuden representaatiota, kuten Immanuel Kantin ajoista lähtien on alettu ymmärtää. Tunne autenttisuudesta on ihmisen mielessä tapahtuvat rekonstruktio, jossa aistimuksen välittymismuodolla ei ole merkitystä, kunhan vain ihminen itse kokee välittymisen autenttiseksi. Siksi kaikki netissä tapahtuva sosiaalinen vuorovaikutus voidaan kokea aivan yhtä autenttisena kuin kasvokkainenkin.

Ajatellaanpa asiaa ihan kunnolla. Mikä oikeasti on autenttisempaa kuin epäkriittinen, epälooginen, henkilökohtaisuuksiin menevä ja tunteenpurkauksia täynnä oleva kirjoittelu erilaisilla keskustelupalstoilla? En tässä sano, etteikö ihmisten olisi tarpeen opetella ajattelun ja argumentoinnin taitoja saati sitten tunne-elämän hallintaa, joita tästä kirjoittelusta runsaasti puuttuu. Mutta vastaavaan autenttisuuteen pääsee moni reaalimaailmassa vain esimerkiksi autolla ajaessaan, nestepitoisen ravintolavierailun aamutunneilla tai päiväkirjaa kirjoittaessaan. Vaikenemista todellisista tunteista ja ajatuksista pidetään sosiaalisena taitona, mutta onko se todella sitä? Eikö yhteisössä olisi paljon parempi kyetä ilmaisemaan ja käsittelemään myös ristiriitaisia ja riitaisiakin tunteita ja ajatuksia? Nykymaailmassa ei esimerkiksi työelämässä tunnuta saavan kissaa pöydälle niin millään, ja ilman sitä kissaa ei yhteisön ongelmia pystytä käsittelemään.

Netti ei ole helppo sosiaalinen ympäristö niille, jotka eivät ole siihen tottuneet ja sukeltaneet siihen sisään. Itse upposin someen ihan kunnolla reilut neljä vuotta sitten. Tällä tarkoitan, että upposin niin ajallisesti, intensiivisyydessä että sosiaalisissa suhteissa. Vaikka kyse oli jonkinasteisesta virtuaalimaailmasta, ihmiset siellä olivat todellisia. Tosiasiassa paljon todellisempia kuin reaalimaailmassa, koska netissä jokainen on fyysisesti turvassa ja siksi on helpompi sanoa julki mitä oikeasti ajattelee ja tuntee. Reaalimaailmassa ihmisillä on taipumus vaieta ja pyrkiä miellyttämään muita, jopa siinä määrin, etteivät sosiaaliset tilanteet useinkaan ole aitoja vaan enemmän tai vähemmän näyteltyjä.

Vietin pari erittäin intensiivistä vuotta virtuaalimaailmoissa ja yhteisöpalveluissa monikulttuurisessa ja kansainvälisessä ympäristössä. Palattuani reaalimaailmaan totesin, että sosiaaliset taitoni ovat kehittyneet aivan valtavasti: itsetuntoni ja itsetuntemukseni sosiaalisessa vuorovaikutuksessa oli kasvanut, ihmistuntemukseni ja kykyni käsitellä ristiriitaisiakin tilanteita oli lisääntynyt ja olin paljon rohkeampi kohtaamaan täysin vieraitakin ihmisiä. Kokemuksen suomalla varmuudella voin sanoa, että sosiaalisessa mediassa toimiminen kasvattaa sosiaalisia taitoja - sitä enemmän, mitä intensiivisemmin ja ennakkoluulottomammin siihen uppoutuu.

Huomattakoon, että itse arvostan vuorovaikutusta sekä perinteisin muodoin ja välinein että netin kautta. En asettaisi kumpaakaan toisen edelle, vaikka netti tuntuukin tällä hetkellä läheisemmälle. Kumpikin on täysin luonnollista, kun siihen oppii ja tottuu.


Osa tämän kirjoituksen ajatuksista on herännyt kommentteina Kimmo Suomen ja Katriina Kajanneksen toimittaman kirjan "Ymmärrys HOI! Kirja, läppäri ja muutuva oppiminen" artikkeleihin (2011, Jyväskylä: Bookwell Oy).

tiistai 14. toukokuuta 2013

Oppimisen muotoja koulun toimintakulttuurin kehittämisessä

Olen kirjoittanut seuraavan tekstin Sosiaalinen media yleissivistävässä koulutuksessa (SOMY) -koordinointihankkeen loppuraporttia varten.

Koulujen kehittämistyön tavoitteena on toimintakulttuuri, joka korostaa koko yhteisön jäsenten vastuuta ja on avoin yhteistyölle ja vuorovaikutukselle yhteiskunnan kanssa sekä maailmassa tapahtuville muutoksille (Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003, 14). Tavoiteltuun toimintakulttuuriin sisältyy oleellisesti oppiminen ja sen kautta yhteisön toiminnan ja toimintakulttuurin jatkuva kehittyminen. Oppiminen voi olla yksilöllistä tai yhteisöllistä, ja se voi tapahtua nonformaalisti kouluttautumalla tai informaalisti esimerkiksi työtehtävissä. Yksilöllistä ja yhteisöllistä oppimista saadaan aikaan aktiivisen kokeilun, konkreettisen kokemuksen, harkitsevan tarkkailun ja abstraktin käsitteellistämisen keinoin (Kolbia ym. 1974 mukaillen):
  • Aktiivisella kokeilulla selvitetään mahdollisten toimintamallien soveltuvuutta laajemman muutostyön pohjaksi esimerkiksi toteuttamalla pienimuotoisia opetuskokeiluja ja pilottihankkeita.
  • Konkreettinen kokemus tarkoittaa henkilökohtaista tutustumista uusiin toimintatapoihin ja sosiaalisen median hyödyntämiseen käytännössä ja hiljaisen tiedon kerryttämistä - esimerkiksi opettaja osallistumalla uudenlaisiin opetustoteutuksiin oppilaan roolissa.
  • Harkitsevassa tarkkailussa korostuu niin oman kuin muidenkin toiminnan ja kokemusten havainnointi ja reflektointi sekä erityisesti havaitun ja pohdintojen näkyväksi tekeminen. Tätä voidaan tehdä yhteisöllisesti esimerkiksi vertaiskeskustelujen tai yhteistoiminnallisen kirjoittamisen avulla sekä yksilöllisesti esimerkiksi pitämällä henkilökohtaista päiväkirjaa ja tallentamalla siihen mieleen tulleita ajatuksia, havaintoja ja pohdintoja.
  • Abstrakti käsitteellistäminen kokoaa ja jalostaa kokeilujen tulokset, kokemukset, havainnot ja pohdinnat kuvauksiksi, malleiksi ja selityksiksi, jotka auttavat ymmärtämään koulun toimintakulttuuria, oppimis- ja opetusympäristöjä tai oppimis- ja opetusmenetelmiä uudella tavalla ja samalla myös ohjaavat toimintakulttuurin muutossuuntaa. Koontia ja jalostamista voidaan tehdä yksilöllisesti havaintoja ja kokemuksia analysoimalla ja pohtimalla sekä yhteisöllisesti esimerkiksi jaettujen miellekarttojen, yhteistoiminnallisen tuottamisen ja kriittisen keskustelun avulla.
Sosiaalista mediaa voidaan hyödyntää sekä toimintakulttuurin muutoksessa että uuden toimintakulttuurin välittäjänä. Sen avulla voi tukea yksilöllistä ja yhteisöllistä oppimista luomalla yhteisiä ja henkilökohtaisia ajasta ja paikasta riippumattomia toiminnan, vuorovaikutuksen ja reflektoinnin areenoita. Se antaa myös mahdollisuuden lisätä koulun toimintakulttuurin avoimuutta ja yhteisöllisyyttä, ihmisten osallisuutta, vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa sekä kokemusten, näkemysten ja ajatusten näkyväksi tekemistä.

Lähteet:

Kolb, D. A., Rubin, I. M. & McIntyre, J. M. 1974. Organizational Psychology: A Book of Readings. Englewood, NJ, USA: Prentice-Hall.
Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003. Lukion opetussuunnitelman perusteet. Määräys 33/011/2003. Helsinki: Opetushallitus.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Sosiaalisen median subjektiivinen määritelmä - onks sulla kans?

Sosiaalisen median käsitemääritelmiin perehtyessäni mieleeni nousi myös muutamia muita ajatuksia, jotka halusin vielä kirjoittaa auki mutta joita ei ollut järkevää ympätä samaan blogikirjoitukseen. Tässä siis hieman jatkoa edellisen blogikirjoitukseni aihepiiriin.

Miksi käsitteitä ylipäänsä määritellään?

Tutkijana olen tottunut siihen, että tutkimuksen kohteena oleva asia tai ilmiö on kyettävä määrittelemään. Taustalla on analyyttisen filosofian ajatus siitä, että ongelmat ratkeavat parhaiten avaamalla tarkastelun kohde ensin käsitteellisesti - siis  selvittämällä, mistä asiassa tai ilmiössä täsmälleen ottaen on kyse. Käsitteiden määrittely on olennainen osa yleistä tiedonhankinnan ja ongelmanratkaisun menetelmää.

Toiseksi kyse on psykologisesta ilmiöstä, joka meillä liittynee ainakin osin hermeneuttisen filosofian perinteeseen. Suomalaisille tuntuu olevan jotenkin erityisen tyypillistä pyrkiä määrittelemään, mikä tai mitä jokin asia tai ilmiö on, osana omaa merkitysten muodostamisen ja merkityshorisontin laajentamisen prosessiaan. Käsitteiden määrittely on tällöin osa omaa oppimista ja ammatillisen tai harrastuksellisen identiteetin muodostamista ja kehittämistä. Jopa niin syvälle menevästi, että ihminen saattaa kokea "väärät" määritelmät omaa identiteettiään uhkaaviksi.

Kyseessä on myös sosiologinen ilmiö. Käsitteiden määrittelyllä pyritään vaikuttamaan muihin yhteisön jäseniin ja sitä kautta muodostamaan yhteisymmärrystä, koheesiota ja yhteisiä linjauksia yhteisön sisällä. Määrittelypyrkimyksiin voi liittyä myös peiteltyä tai jopa avointa kilpailua siitä, kenen tai keiden määritelmät jäävät elämään ja vaikuttamaan oman yhteisön keskuudessa. Käsitteiden määrittelyyn liittyvissä riitelyissä on usein kyse perimmältään tarpeesta saada näkyvää yksilöllistä tunnustusta ja vahvistaa tai puolustaa omaa sosiaalista asemaa yhteisössä.

Itse tunnustaudun syylliseksi ajoittain jopa kaikkiin kolmeen kohtaan. Sosiaalisen median opetuskäytön osalta täytyy tosin sanoa, että suuruudenhulluuden saa nopeasti häviämään käväisemällä aina välillä lukemassa alan konkareiden blogeja.

Sosiaalinen media ja wittgensteinilainen perheyhtäläisyys

Erilaisiin määrittely-yrityksiin tutustuttuani mieleeni on tullut, että ehkä mielekkäin tapa ymmärtää sosiaalisen median käsitettä olisi nähdä se wittgensteinilaisittan perheyhtäläisyyden kautta. Minusta nimittäin näyttää siltä, ettei sosiaalista mediaa voi määritellä minkään yksinkertaisen säännön mukaisesti. Asioilla ja ilmiöillä, joista kyseistä termiä käytetään, ei ole olemassa mitään yhtä kaikille yhteistä piirrettä, vaan niiden välillä näyttäisi olevan paljon monimutkaisempi yhteisten piirteiden verkosto. Ajatusta voi havainnollistaa perheenjäsenten keskinäisellä yhtäläisyydellä: Jokainen sisarusparven jäsen muistuttaa ominaisuuksiltaan jollain tapaa vanhempiaan, mutta kellään vanhemmista tai sisaruksista ei silti välttämättä ole yhtään kaikille perheenjäsenille yhteistä ominaisuutta.

Sosiaalisen median perheenjäsenten ominaisuuksina pidetään esimerkiksi avoimuutta ja esteettömyyttä, yhteisöllisyyttä, yhteistoiminnallisuutta, osallistumista, vuorovaikutusta, verkostoitumista, vertaistoimijuutta, henkilökohtaisuutta, käyttäjälähtöisyyttä ja sisältöjen jakamista. Vain joitain mainitakseni.

Katsotaanpa miten jotkin sosiaaliseksi mediaksikin mainitut Internet-palvelut selviytyvät näiden ominaisuuksien mukaisessa perheyhtäläisyystestissä:
  • Facebook: käyttöehdot edellyttävät vähintään 13 vuoden ikää ja todellisen henkilöllisyyden käyttämistä; sallii vain yhden käyttäjätilin luomisen; palvelua voi käyttää käyttöehtojen vastaisesti, mutta käyttäjätili saatetaan sulkea yllättäen.
  • Ning: ryhmän perustajalle maksullinen.
  • Second Life: edellyttää käyttöliittymäohjelman asentamista omalle koneelle; ulkopuolelta ei voi tehdä linkkejä ympäristön sisällä oleviin elementteihin.
  • Kuvankäsittelypalvelut: käyttäjä työskentelee yksin; kuvia ei jaeta.
  • Yammer: palveluun voi luoda käyttäjätilin vain yrityksen tai muun organisaation antamalla sähköpostiosoitteella; ei salli kotiorganisaation vaihtamista olemassa olevaan käyttäjätiliin.
  • Moodle: edellyttää ohjelmiston asentamista omalle palvelimelle; käyttäjät eivät voi itse luoda ja hallinnoida omia käyttäjätilejään; ympäristöä ei voi tehdä avoimeksi ulkopuolisille (hm.. tästä en ole ihan varma).
Luetteloa voisi jatkaa vielä muilla Internet-palveluilla, mutta tämä varmaan riittää kertomaan asian: palvelujen niputtaminen samaan sosiaalisen median ryppääseen selittyy vain perheyhtäläisyyden kautta. Ne ovat osa laajaa sosiaalisen median perhettä.

Ihan tosi? Subjektiivinen määritelmä?

Sosiaalinen media ymmärretään hieman eri tavoin riippuen siitä, missä kontekstissa sitä tarkastellaan. Tarkastellaanko ihmisten yhteiskunnallista toimintaa vai vapaa-ajan harrastuksia tai yritysten markkinointiponnisteluja vai organisaatioiden sisäistä osaamisen kehittämistä. Vaikutusta on jopa sillä, tarkastellaanko sosiaalista mediaa oppijan vai opiskelijan näkökulmasta.

Äärimmilleen vietynä: mun some on eri kuin sun.

Miksi näin sitten on? Yksinkertaisesti siksi, että sosiaalinen media on - näin väitän - käsite, joka perimmältään kuvaa Internet-palvelujen merkitystä niiden käyttäjille, yhteiskunnalle tai organisaatioille. Tästä on seurauksena se, että käsitettä määritteleviksi ominaisuuksiksi nousee eri asioita riippuen siitä, kuka tai ketkä sitä määrittelevät. Tätä tarkoitan subjektiivisella määritelmällä.

T'is A Personal Thing...

Sosiaalinen media. Mun ikioma subjektiivinen määritelmä.

Sosiaalinen media on elämää, toimintaa, läsnäoloa ja vuorovaikutusta erilaisissa käyttäjälähtöisissä Internet-palveluissa. Sosiaalinen media tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia niin yhteisölliseen kuin itsenäiseenkin toimintaan, sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja sisältöjen tuottamiseen, julkaisemiseen ja jakamiseen.

Erilaiset yksilölliset ja sosiaaliset tarkoitukset ja arvostukset rajaavat ja ohjaavat sitä, millä tavoin kukin mieltää palvelujen käytön ja minkä merkityksen niille antaa. Sosiaalisessa mediassa on paljon asioita, joita teen itsekseni ja välttämättä paljoakaan niistä muille kertomatta. Sanon tämän silläkin uhalla, että joku tulee kertomaan minulle, että se on ihan väärä tapa käyttää sosiaalista mediaa.

Aktiivisuus voi olla toiminnallista ja sosiaalisuus sanatonta. Myös sosiaalisessa mediassa. Olen esimerkiksi pitänyt videoyhteyttä auki ystäväni kanssa, vaikka olemme kumpikin tehneet omia juttujamme mitään puhumatta ja ilman tarkoitustakaan minkään yhteisen asian tekemiseen tai edes keskustelemiseen. Puuhastelun äänet, kenkien kopina, kaikenlainen epämääräinen tuhina, joka kertoo, että toinen on läsnä. Olemme jopa menneet nukkumaan videoyhteys auki. Kuin huoneen nurkassa olisi todellisuudella laajennettua todellisuutta - avoin ovi tai ikkuna naapurihuoneeseen, vaikka asumme kumpikin eri maissa ja hieman eri aikavyöhykkeilläkin. Tämän tunteen havaitseminen on sekin opettanut minulle jotain erityistä ihmisenä olemisesta, sosiaalisuudesta ja sosiaalisesta mediasta.

Oppiminen on kaikkiallista, joten miksi pitäisi rajoittaa sosiaalisen median määritelmä johonkin tiettyyn kulttuurikuplaan kasvaneiden ihmisten hyväksymiin ajattelu- ja toimintatapoihin? Oppiminen on mielentila, herkkyyttä ja valveillaoloa erilaisille asioille, olennoille ja ilmiöille, jotka ovat jollain tapaa läsnä - kokeiltavina, koettavina ja havainnoitavina, pohdinnan ja keskustelun kohteena. Oppimisen täytyy olla tavoitteellista silloin, kun oppija ei muuten ole avoin oppimiselle ja ympäristölleen. Minulle sosiaalinen media on elämän mediaa. Sekin.

Miten sosiaalista mediaa on yritetty määritellä?

Sosiaalinen media on käsitteenä hankala määritellä kaikkia sosiaalisessa mediassa toimivia tyydyttävästi monestakin syystä, mukaan lukien erilaiset käsitteen määrittelyn psykologiset ja sosiologiset ulottuvuudet. Pyrin seuraavassa kuvaamaan ja analysoimaan erilaisia sosiaalisen median määrittely-yrityksiä.

Erilaiset käsitteenmäärittelyn tavat

Analyyttinen määritelmä

Analyyttisessa määrittelyssä tarkasteltava termi hajotetaan osiinsa, ja termin merkitys pyritään yksilöimään sen osien kautta. Sosiaalinen media on pyritty joissain yhteyksissä määrittelemään tällä tavoin termien "sosiaalinen" ja "media" kautta. Keskustelu siitä, pitäisikö sosiaalisen median sijaan puhua yhteisöllisestä mediasta, heijastelee sekin analyyttista määrittely-yritystä. Termin tulisi olla analyyttisesti kuvaava.

Analyyttinen määrittelytapa on kuitenkin ongelmallinen, sillä "sosiaalinen media" on lähtökohdiltaan synteettinen, tiettyyn ilmiöön tai ehkä paremminkin ilmiökenttään (Web 2.0 ym.) päälle liimattu, ei analyyttinen. Jos sosiaalinen media siis määritellään termin sisältämien osien kautta, tuloksena on helposti jonkin muun ilmiön kuin somen määritelmä. Tällainenkin määritelmä voi silti olla aivan käyttökelpoinen silloin, kun tarkastelun kohteena on sosiaalisuus ja media.

Toisaalta on tunnustettava, että termien analyyttinen tarkastelu ja varsinkin siihen liittyvä spekulointi on hauskaa puuhaa. Esimerkiksi: Englannin kielen termi "media" on sosiaalisen median kohdalla tulkittu mediaksi eli viestintävälineiksi. Entäpä jos se onkin alunperin sanan "medium" monikkomuoto? Silloin sanakirjan mukaan "media" voisi tarkoittaa mm. väliaineita, välittäjiä, keinoja, välineitä tai jopa (elin)ympäristöä ja miljöötä. Mielenkiintoista.

Sateenvarjo- tai kattotermi

Sosiaalista mediaa on myös kuvattu jonkinlaiseksi sateenvarjo- tai kattotermiksi joukolle toisistaan poikkeavia mutta toisiinsa liittyviä asioita tai ilmiöitä. Käsitettä ei tällöin pyritä täsmällisesti määrittelemään vaan ainoastaan tunnistamaan tai luokittelemaan asioiden tai ilmiöiden yhteisiä piirteitä tai tyypillisiä ominaisuuksia. Esimerkiksi Lietsala ja Sirkkunen (2008) kuvaavat sosiaalista mediaa terminä seuraavasti:
  • Social media is a term that is used to describe web services that receive most of the content from their users or that aggregate the content from other sites as feeds. The sites build on social networks and on the creativity of the participants of one or more communities. In social media anyone can become a producer, but many of the people see themselves as participants who engage in the community rather than producers.
Tunnusomaisten ominaisuuksien tai säännönmukaisuuksien yksilöiminen

Selkeästi yleisin tapa määritellä sosiaalisen median käsite on perinteinen, ilmiön tunnusomaiset ominaisuudet tai säännönmukaisuudet yksilöimään pyrkivä määritelmä. Tällaisia määrittely-yrityksiä löytyy kirjallisuudesta ja netistä laaja kirjo, mutta vielä niidenkin välillä on jonkin verran eroja.

Tyypittelen seuraavassa joitain tärkeimpiä.

Tapoja määritellä sosiaalisen median käsite tunnusomaisten ominaisuuksien ja säännönmukaisuuksien kautta

Tiettyyn näkemykseen perustuvat määritelmät

Sosiaalisen median tutkijat ja myös monet sosiaalisen median ammattilaiset joutuvat määrittelemään sosiaalisen median käsitteen oman tutkimuksensa tai työnsä tarpeiden kannalta. Näkemyksellisyys saattaa olla tarkoituksellista ja avointa tai määrittelijän huomaamatta mukaan tullutta. Silloinkin, kun määrittelijä pyrkii yleispätevyyteen, oman ammattialan näkökulma ja rajaukset heijastuvat helposti läpi.

Määritelmiin sisältyy sekä sosiaalisen median "todellisuutta" kuvaamaan pyrkiviä määritelmiä että idealistisia tai normatiivisia määritelmiä. Todellisuutta kuvaamaan pyrkivät määritelmät yrittävät tunnistaa ilmiöstä ominaisuuksia ja säännönmukaisuuksia niitä erityisesti arvottamatta. Seuraavassa esimerkki tällaisesta määritelmästä:
  • a group of Internet-based applications that build on the ideological and technological foundations of Web 2.0, and that allow the creation and exchange of user-generated content -- (Kaplan & Haenlein 2010)
  • the interaction of people and also to creating, sharing, exchanging and commenting contents in virtual communities and networks [/] with web technologies and applications that let people easily participate on the internet [Web 2.0] -- (Ahlqvist ym. 2008)
Idealistiset määritelmät sen sijaan nostavat esiin ominaisuuksia ja säännönmukaisuuksia, jotka määrittelijän mielestä ovat arvokkaita ja siten keskeisiä. Näissä määritelmissä sosiaalisen median ytimeksi saattaa muodostua esimerkiksi ammattimainen tai ammattimaisuuteen kasvattava toiminta. Tällöin määritelmässä tulevat esiin vain ne sosiaalisen median piirteet, jotka ovat arvokkaita tavoitteellisen hyötykäytön kannalta. Normatiiviset määritelmät puolestaan pyrkivät legitimoimaan arvokkaiksi näkemänsä ominaisuudet ja säännönmukaisuudet ja samalla rajaamaan ei-arvokkaaksi nähdyn legitiimien tarkastelujen ulkopuolelle.

Ideologisuutta tai normatiivisuutta ei ainakaan yleensä pysty näkemään suoraan määritelmästä, vaan se paljastuu vasta siitä, miten määritelmää käytetään ja millaisia lisärajauksia siihen liitetään. Määritelmän tekijä ei välttämättä itse huomaa määritelmänsä idealistisuutta tai normatiivisuutta, joten ymmärrettävistä syistä en halua luetella tässä esimerkkejä. Jokainen määritelmän tekijä voi miettiä ja pohtia sitä itse.

Sanastomääritelmät

Erilaiset sanastoja ylläpitävät organisaatiot pyrkivät yhtenäistämään yleistä ja ammatillista terminologiaa ja kielenkäyttöä. Siinä missä käyttäjäyhteisöjen muodostamat määritelmät elävät ja muuttuvat yhteisönsä mukana mahdollisesti jopa päivittäin, sanastojen laatijat pyrkivät kiinnittämään termien merkityksen ja siten ohjaamaan niiden käyttöä yleisesti tai esimerkiksi jonkin ammattiryhmän piirissä.

Suomalaisia esimerkkejä sanastomäärittelyistä löytyy Kotimaisten kielten keskukselta,  Sanastokeskus TSK ry:ltä sekä IAB Finlandilta. Näissä sanastoissa sosiaalisella medialla tarkoitetaan:
  • Internetissä yhteisöllisesti tuotettua ja jaettua mediasisältöä -- (Kotimaisten kielten keskus TSK 2010)
  • tietoverkkoja ja tietotekniikkaa hyödyntävä viestinnän muoto, jossa käsitellään vuorovaikutteisesti ja käyttäjälähtöisesti tuotettua sisältöä ja luodaan ja ylläpidetään ihmisten välisiä suhteita -- (Sanastokeskus 2010)
  • Internetissä olevaa palvelua tai palvelukokonaisuutta, jossa käyttäjällä on mahdollisuus viestiä ja tuottaa sisältöä vuorovaikutuksessa muiden käyttäjien kanssa (IAB Finland 2013).
Koostavat määritelmät

Koostavissa määritelmissä pyritään analysoimaan muiden aiemmin tekemiä määritelmiä ja niiden pohjalta muodostamaan kokoava synteesi eri näkemyksistä. Määrittely voi olla kuvailevaa tai normatiivista. Kuvaileva määrittely pyrkii kokoamaan siihen astiset näkemykset ja sitä kautta kertomaan, miten ilmiö voitaisiin ymmärtää nykykäsitysten pohjalta. Normatiivinen määrittely taas pyrkii yhtenäistämisen kautta ohjaamaan terminologian käyttöä samalla tavoin kuin sanastomääritelmät. Seuraavassa esimerkki koostavasta määritelmästä:
  • teknologiasidonnainen ja rakenteinen prosessi, jossa yksilöt ja ryhmät rakentavat yhteisiä merkityksiä sisältöjen, yhteisöjen ja verkkoteknologioiden avulla vertais- ja käyttötuotannon kautta, [ja samalla] jälkiteollinen ilmiö, jolla on tuotanto- ja jakelurakenteen muutoksen takia vaikutuksia yhteiskuntaan, talouteen ja kulttuuriin --  (Erkkola 2008)
Käyttäjäyhteisöjen tuottamat määritelmät (Wikipediassa)

Wikipedian eri kielisillä sivustoilla on kullakin oma tapansa määritellä sosiaalinen media, ja määritelmät elävät käyttäjäyhteisöjen mukana jatkuvasti. Seuraavassa on joitain esimerkkejä siitä, mitä termin sosiaalinen media ajatellaan tarkoitettavan:
  • verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja sisällöntuottaja tiedon vastaanottajana olon lisäksi -- (Wikipedia suomi 2013)
  • aktiviteter som kombinerar teknik, social interaktion och användargenererat innehåll -- (Wikipedia ruotsi 2013)
  • medier for social interaktion, hvilket vil sige at der er et socialt sammenspil online -- (Wikipedia tanska 2013)
  • medier (kanaler eller plattformer) som ved hjelp av Internett eller webbasert teknologi, åpner for interaksjon mellom to eller flere mennesker (brukere) -- (Wikipedia norja 2013)
  • the means of interactions among people in which they create, share, and exchange information and ideas in virtual communities and networks -- (Wikipedia englanti 2013)
  • digitale Medien und Technologien (vgl. Social Software), die es Nutzern ermöglichen, sich untereinander auszutauschen und mediale Inhalte einzeln oder in Gemeinschaft zu gestalten -- (Wikipedia saksa 2013)
  • les différentes activités qui intègrent la technologie, l’interaction sociale, et la création de contenu -- (Wikipedia ranska 2013)
  • tecnologie e pratiche online che le persone adottano per condividere contenuti testuali, immagini, video e audio -- (Wikipedia italia 2013)
  • plataformas de comunicación en linea donde el contenido es creado por los propios usuarios mediante el uso de las tecnologías de la Web 2.0, que facilitan la edición, la publicación y el intercambio de información -- (Wikipedia espanja 2013)
Määritelmien keskiössä ovat Web 2.0 teknologiaa hyödyntävät digitaaliset mediat ja teknologiat, verkkoviestintäalustat ja -ympäristöt, sosiaalisen vuorovaikutuksen välineet (esim. kanavat tai alustat) sekä teknologiaa, sosiaalista vuorovaikutusta ja käyttäjien sisällöntuotantoa yhdistelevä toiminta ja aktiviteetit.

Harto Pönkä on blogi-artikkelissaan koonnut mm. aiempia englanninkielisessä Wikipediassa annettuja määritelmiä sosiaaliselle medialle (Pönkä 2009):
  • primarily Internet-based tools for sharing and discussing information among human beings -- 2008
  • online content created by people using highly accessible and scalable publishing technologies; user-generated content (UGC) or consumer-generated media (CGM) -- 2009
Englanninkielisessä Wikipediassa on siis viimeisten viiden vuoden aikana siirrytty sosiaalisen median ymmärtämisessä tiedon jakamisen ja keskustelun verkkovälineistä ensin käyttäjien tuottaman sisällön verkkojulkaisuvälineisiin ja edelleen virtuaalisissa yhteisöissä ja verkostoissa tapahtuvan vuorovaikutuksen välineisiin. On silti vaikea sanoa, onko tämä ollut vain sattumaa vai yleisempikin suuntaus sosiaaliseen mediaan liittyvässä ajattelussa.

Käyttäjäyhteisöjen tuottamat kommentaarit

Mielenkiintoinen sosiaalisen median kautta näkyväksi tullut termien määrittelemisen tapa on käyttäjäyhteisöjen tuottamat kommentaarit. Kommentaarit eivät ole varsinaisia määritelmiä, vaan keskustelua ja argumentointia siitä, miten jokin termi voitaisiin parhaiten ymmärtää. Vaikka nämä kommentaarit voivat johtaa varsinaisiin määritelmiin tai ainakin tukea määritelmien muodostamista, se ei ole välttämätöntä eikä välttämättä kommentaarien tarkoituskaan. Kommentaarit nostavat esiin erilaisia näkökulmia, vaihtoehtoja ja niihin liittyviä huomioita ja siten auttavat kommentaarien osallistujia ja seuraajia ymmärtämään tarkasteltua ilmiötä ja sen eri puolia paremmin. Esimerkkejä kommentaareista löytyy blogeista ja keskustelupalstoilta:
Sosiaalisen median käsitteenmäärittely siis elää ja voi hyvin. Se kertoo kiinnostuneesta, aktiivisesta ja osallistuvasta käyttäjäyhteisöstä. Hyvä niin. Erittäin hyvä.

Lähteet:

Ahlqvist, T., Bäck, A. Halonen, M. & Heinonen, S. 2008. Social Media Roadmaps: Exploring the futures triggered by social media. VTT Research Notes 2454. Helsinki: VTT.
Erkkola, J.-P. 2008. Sosiaalisen median käsitteestä. Taideteollinen korkeakoulu, Medialaboratorio. Lopputyö.
IAB Finland 2013. IAB Finland - Hyödyllinen Sosiaalisen Median Sanasto. IAB Finland. 6.5.2013. (Luettu 7.5.2013).
Kaplan, A.M. & Haenlein, M. 2010. Users of the world, unite! The challenges and opportunities of Social Media. Business Horizons, 53 (1), 59-68.
Kotimaisten kielten keskus 2010. Yhteisöllinen mieluummin kuin sosiaalinen media. Kuukauden kielijutut, lokakuu 2009. Päivitetty 26.10.2010. Kotimaisten kielten keskus. (Luettu 6.5.2013).
Lietsala, K. & Sirkkunen, E. 2008. Social Media: Introduction to the tools and processes of participatory economy. Tampere: Tekes.
Pönkä, H. 2009. Sosiaalisen median määritelmiä. Lehmätkin lentäis -blogi. 27.7.2009. (Luettu 6.5.2013).
Rongas, A. 2010. Sosiaalinen media? Haipuva käsite, elävä ilmiö. Opeblogi. 4.6.2010. (Luettu 6.5.2013).
Sanastokeskus TSK 2010. Sosiaalisen median sanasto. Helsinki: Sanastokeskus TSK ry. (Luettu 6.5.2013).
Sometu 2013. Sosiaalinen media vai yhteisöllinen media? Keskustelu Sometu-verkoston keskustelupalstalla, alkanut 7.10.2009. (Luettu 6.5.2013)
Wikipedia englanti 2013. Social Media. Englanninkielinen Wikipedia. (Luettu 6.5.2013).
Wikipedia espanja 2013. Medios sociales. Espanjankielinen Wikipedia. (Luettu 6.5.2013).
Wikipedia italia 2013. Social Media. Italiankielinen Wikipedia. (Luettu 6.5.2013).
Wikipedia norja 2013. Sosiale medier. Norjan kirjakielinen Wikipedia. (Luettu 6.5.2013).
Wikipedia ranska 2013. Médias sociaux. Ranskankielinen Wikipedia. (Luettu 6.5.2013).
Wikipedia ruotsi 2013. Sociala medier. Ruotsinkielinen Wikipedia. (Luettu 6.5.2013).
Wikipedia saksa 2013. Social Media. Saksankielinen Wikipedia. (Luettu 6.5.2013).
Wikipedia suomi 2013. Sosiaalinen media. Suomenkielinen Wikipedia. (Luettu 6.5.2013).
Wikipedia tanska 2013. Sociale medier. Tanskankielinen Wikipedia. (Luettu 6.5.2013).

lauantai 4. toukokuuta 2013

Sosiaalisen median opetuskäyttö ja sen muodot

Kirjoittamaani tekstiä artikkeliin Oksanen, K. & Koskinen, M. 2012. Sosiaalisen median opetuskäyttö. Teoksessa M. Kankaanranta, I. Mikkonen & K. Vähähyyppä (toim.) Tutkittua tietoa oppimisympäristöistä: Tieto- ja viestintätekniikan käyttö opetuksessa. Helsinki: Opetushallitus, ss. 57-71.

Sosiaalisen median käytön nopea yleistyminen on saanut myös koulutusalan toimijat kiinnostumaan uusien medioiden hyödyntämisestä. Valtaosa nykyisistä kouluikäisistä lapsista ja nuorista käyttää erilaisia sosiaalisen median välineitä aktiivisesti ja sujuvasti vapaa-ajallaan, ja niistä on tullut luonnollinen osa lasten ja nuorten toimintaympäristöä (Aalto & Uusisaari 2009). Sosiaalisen median käyttö opetuksessa on siten luonnollinen jatke tavalle, jolla monet jo muutenkin käyttävät tietoverkkoja (Armstrong & Franklin 2008). Tutustuminen erilaisiin sosiaalisen median välineisiin tukee yhteiskunta- ja työelämävalmiuksien kehittymistä (Minocha 2009). Tähän tähtää myös Opetushallitus helmikuussa 2012 julkaisemissaan sosiaalisen median opetuskäytön suosituksissa, joiden tavoitteena on ”edistää sellaisten toimintatapojen muotoutumista, jotka luovat kaikille oppijoille tasavertaiset mahdollisuudet oppia hyödyntämään sosiaalista mediaa osana mediataitoja ja ymmärtämään sosiaalisen median roolia yhteiskunnassa” (Opetushallitus 2012).

Sosiaalisen median välineet ovat opetuskäytön kannalta mielenkiintoisia monestakin syystä. Ensinnäkin sosiaalisuus ja yhteistoiminnallisuus tiedon tuottamisessa ja käytössä on yhteensopiva sosiaalisen ja konstruktivistisen pedagogiikan kanssa (Armstrong & Franklin 2008). Sosiaalisen median avulla voidaan tukea aktiivisen oppimisen ja sosiaalisen oppimisen kaltaisia pedagogisia lähestymistapoja (Ferdig 2007). Käyttäjälähtöisyys ja yhteistoiminnallisuus mahdollistavat oppilaiden aktiivisen osallistumisen sisällön tuottamiseen, muokkaamiseen ja jakamiseen, mikä muuttaa perinteisiä tiedon jakamiseen ja sisällön tuottamiseen liittyviä rooleja myös koulussa (Armstrong & Franklin 2008; Kaplan & Haenlein 2010; Solis & Breakenridge 2009). Myös välineiden laajentuva saatavuus, helppokäyttöisyys, toiminnallisuus ja joustavuus lisäävät niiden houkuttelevuutta perinteisten ohjauksellisten työkalujen sijaan tai täydennykseksi (Boulos, Maramba & Wheeler 2006).

Sosiaalisen median välineet eivät sinällään tuota uudenlaista opetusta ja oppimista, ellei niiden käyttötapaan kiinnitetä huomiota. Uusia mahdollisuuksia tarjoavat teknologiat voidaan valjastaa niin uuden kuin perinteisen kulttuurin käyttöön (Snyder 1998). Sosiaalisen median välineiden käyttötavat opetuksessa voidaan Grahamia (2006) mukaillen jaotella mahdollistavaan, edistävään ja transformatiiviseen opetuskäyttöön.
  1. Mahdollistavassa opetuskäytössä sosiaalisen median välineitä käytetään perinteisten välineiden sijaan pedagogiikkaa muuttamatta. Käytön hyödyt liittyvät pääasiassa opetuksen ja opiskelun organisointiin sekä resurssien saatavuuteen ja käyttöön. Mahdollistavaa opetuskäyttöä ovat esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelman korvaaminen Google Docs -palvelulla sekä suljetun ja opettajajohtoisen oppimis-ympäristön rakentaminen Ning-ympäristöön. 
  2. Edistävässä opetuskäytössä sosiaalisen median palveluja käytetään perinteistä opetusta muuttavalla ja pedagogista etua tuovalla tavalla. Edistävää käyttöä ovat esimerkiksi ohjattu oppimispäiväkirjojen laatiminen ja vertaiskommentointi blogeihin, ohjattu ryhmätöiden laatiminen wikeihin sekä vuorovaikutteisen ohjatun oppimisympäristön rakentaminen Ning-ympäristöön. 
  3. Transformatiivisessa opetuskäytössä sosiaalisen median palveluja käytetään opetuksen ja oppimisen toteuttamiseen täysin uudistetuista pedagogisista lähtökohdista käsin. Transformatiivista opetuskäyttöä ovat esimerkiksi oppijalähtöiseen ilmiöpohjaiseen oppimiseen perustuva tuotanto- ja julkaisuvälineiden (esim. blogien ja wikien) käyttö sekä oppijoiden itsenäiseen ja avoimeen vertaistoimintaan perustuva oppimisympäristön rakentaminen itse valitsemaansa yhteisöpalveluun.
Sosiaalisen median opetuskäytön kehittämishankkeissa pyritään uusien välineiden käyttöönotolla saavuttamaan pedagogisia etuja eli vähintään edistävän opetuskäytön taso. Tämä edellyttää opettajilta omakohtaista sosiaalisen median välineisiin ja niiden mahdollisuuksiin tutustumista sekä opetuskäytön pohdintaa.

Lähteet:

Aalto, T. & Uusisaari, M. Y. 2009. Nettielämää. Sosiaalisen median maailmat. Helsinki: BTJ Kustannus.
Armstrong, J. & Franklin, T. 2008. A review of current and developing international practice in the use of social networking (Web 2.0) in higher education. Saatavilla:
http://www.franklin-consulting.co.uk/LinkedDocuments/the use of social networking in HE.pdf. (Luettu 9.11.2012).
Boulos, M., Maramba, I. & Wheeler, S. 2006. Wikis, blogs and podcasts: a new generation of Web-based tools for virtual collaborative clinical practice and education. BMC Medical Education, 6, 41. doi:10.1186/1472-6920-6-41. Viitattu 9.10.2012.
Ferdig, R. 2007. Examining social software in teacher education. Journal of Technology and Teacher Education, 15(1), 5-10.
Graham, C. R. 2006. Blended learning systems: defi nition, current trends, and future directions. Teoksessa: C. J. Bonk & C. R. Graham (toim.) Handbook of blended learning: Global perspectives, local designs. San Francisco, CA: Pfeiffer Publishing.
Kaplan, A. M. & Haenlein, M. 2010. Users of the world, unite! The challenges and opportunities of Social media. Business Horizons 53, 59-68.
Minocha, S. 2009. Role of social software tools in education: A literature review. Education & Training, 51 (5-6), 353-369.
Opetushallitus 2012. Sosiaalisen median opetuskäytön suositukset. Saatavilla: http://www.oph.fi/download/140104_sosiaalisen_median_opetuskayton_suositukset.pdf (Luettu 9.11.2012).
Snyder, I. 1998. Beyond the hype: reassessing hypertext. Teoksessa I. Snyder (toim.) Page to screen. Taking literacy into the electronic era. Lontoo: Routledge, 125-143.
Solis, B. & Breakenridge, D. K. 2009. Putting the public back in public relations: How social media is reinventing the aging business of PR. Upper Saddle River, NJ, USA: FT Press.

Internetin sosiaalisten teknologioiden opetuskäytön kehittyminen

Kirjoittamaani tekstiä artikkeliin Oksanen, K. & Koskinen, M. 2012. Sosiaalisen median opetuskäyttö. Teoksessa M. Kankaanranta, I. Mikkonen & K. Vähähyyppä (toim.) Tutkittua tietoa oppimisympäristöistä: Tieto- ja viestintätekniikan käyttö opetuksessa. Helsinki: Opetushallitus, ss. 57-71.

Sosiaaliset teknologiat ovat olleet kiinnostuksen kohteena koulumaailmassa jo pitkään. Ensimmäiset vuorovaikutusta tukevat sovellukset, kuten sähköinen ilmoitustaulu, chathuone, pikaviestintä ja näytön jakaminen toteutettiin jo 1970-luvulla (Smith & Sherwood 1976). Laajemmin erilaisia Internetin kautta sosiaalista vuorovaikutusta ja tiedon jakamista helpottavia sovellustyyppejä ilmaantui 1980-luvun tienoilla, mukaan lukien sähköpostilistat, keskusteluryhmät, keskusteluohjelmistot, ilmoitustaulu-järjestelmät, ryhmätyöohjelmistot ja etäkonferenssijärjestelmät (Paasonen 2006; Kaplan & Haenlein 2010). 1990-luvulla kehitetty World Wide Web toi mukanaan helppokäyttöiset web-sivustot (ns. staattinen web, Web 1.0), jotka tarjosivat opettajille ja oppilaille opetuksen suunnittelussa ja koulutehtävien laatimisessa hyödynnettävän tietovarannon (ks. Dillon & Gabbard 1998; Song, 2002; Kuiper, Volman & Terwel 2005). Tietokantaan yhdistettyjen web-sivustojen (ns. dynaaminen web) ja käyttöliittymällä webiin yhdistettyjen sovellusten ja järjestelmien avulla myös monet muille alustoille kehitetyistä sosiaalisista sovelluksista saatiin käyttöön web-ympäristössä. Opetuskäytön kannalta merkittäviä järjestelmiä ovat olleet erityisesti verkko-oppimisympäristöt (Craig 2007).

Sosiaalinen media liittyy webin seuraavaan kehitysvaiheeseen, ns. sosiaaliseen webiin (Web 2.0), joka on 2000-luvulta lähtien mahdollistanut joukon uudenlaisia, avoimeen vuorovaikutteisuuteen perustuvia välineitä ja toimintatapoja. Sosiaalinen media on Sanastokeskuksen määritelmän mukaan ”tietoverkkoja ja tietotekniikkaa hyödyntävä viestinnän muoto, jossa käsitellään vuorovaikutteisesti ja käyttäjälähtöisesti tuotettua sisältöä ja luodaan ja ylläpidetään ihmisten välisiä suhteita” (Sanastokeskus 2012). Sosiaalinen media kattaa erilaisia sosiaalisia välineitä ja ympäristöjä tarjoavia käyttäjälähtöisiä verkkopalveluja, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi yhteisölliseen vuorovaikutukseen, sisällön tuottamiseen ja jakamiseen (Lietsala & Sirkkunen 2008; Rongas 2010; Kalliala & Toikkanen 2012). Sosiaaliselle medialle on tunnusomaista tietty toimintatapa ja periaatteet, kuten avoimuus, vuorovaikutus, osallistuminen, käyttäjälähtöisyys, henkilökohtaisuus, yhteistoiminta, jakaminen, vertaistoimijuus, verkostoituminen ja yhteisöllisyys.

Sosiaalinen media kattaa laajan kirjon erilaisia verkkopalveluja. Esimerkiksi Lietsala ja Sirkkunen (2008) jakavat palvelut sisällöntuotanto- ja julkaisuvälineisiin (esim. blogit, wikit, podcasting), sisällön jakamiseen (esim. Flickr, YouTube, Delicious), verkosto- tai yhteisöpalveluihin (Facebook, LinkedIn, MySpace), sisältöjen yhteisölliseen tuottamiseen (esim. Wikipedia, OhmyNews), virtuaalimaailmoihin (Second Life, Habbo) ja liitännäisiin (esim. Google Maps -palvelun käyttö osana muita palveluita). Kattavien luokittelujen laatiminen on kuitenkin mahdotonta, koska palveluja on lukemattomia ja uusia palvelutyyppejä ilmaantuu jatkuvasti lisää. Myös rajanveto palvelujen sisällyttämiseksi luokitteluun on hankalaa, sillä täsmällisistä luokittelun perusteista ei ole yksimielisyyttä.

Lähteet:

Craig, E. M. 2007. Changing paradigms: Managed learning environments and Web 2.0. Campus-Wide information Systems, 24 (3), 152-161. doi: 10.1108/10650740710762185. (Luettu 10.10.2012).
Dillon, A. & Gabbard, R. 1998. Hypermedia as an educational technology: A review of the quantitative research literature on learner comprehension, control and style. Review of Educational Research, 68 (3), 322-349.
Kalliala, E. & Toikkanen, T. 2012. Sosiaalinen media opetuksessa. Uudistettu painos. Helsinki: Finn Lectura.
Kaplan, A. M. & Haenlein, M. 2010. Users of the world, unite! The challenges and opportunities of Social media. Business Horizons 53, 59-68.
Kuiper, E., Volman, M. & Terwel, J. 2005. The web as an information resource in K-12 education: Strategies for supporting students in searching and processing information. Review of Educational Research, 75 (3), 285-328.
Lietsala, K. & Sirkkunen, E. 2008. Social media. Introduction to the tools and processes of participatory economy. Tampereen yliopisto. Hypermedia Laboratory Net series 17. Saatavilla: http://urn.fi /urn:isbn:978-951-44-7320-3 (Luettu 9.10.2012).
Paasonen, S. 2006. Mikä maa, mikä media? Verkkoviestinnän tutkimus ja mediaymmärrys. Teoksessa P. Aula., J. Matikainen & M. Villi (toim.) Verkkoviestintäkirja. Helsinki: Yliopistopaino.
Rongas, A. 2010. Mikä ihmeen sosiaalinen media? Sosiaalinen media oppimisen tukena. Opetushallitus. Saatavilla: https://sites.google.com/site/sosiaalinenmedia/ (Luettu 11.10.2012). 
Sanastokeskus 2012. TEPA - Sanastokeskus TSK:n termipankki. Saatavilla: http://www.tsk.fi /tsk/sosiaalisen_median_sanasto_tsk_40-513.html (Luettu 11.10.2012). 
Smith, S. & Sherwood, B. A. 1976. Educational uses of the PLATO computer system. Science, 192 (4237), 344-352. doi:10.1126/science.769165. (Luettu 9.10.2012).
Song, C.-R., 2002. Literature review for hypermedia study from an individual learning perspective. British Journal of Educational Technology, 33 (4), 435-447.

Koulutuksestani ja työkokemuksestani

Olen koulutukseltani kauppatieteiden tohtori ja opiskellut tietojärjestelmätiedettä. Olen kasvanut pienyrittäjäperheessä, ja taustallani on vuosien takaa myös laskentatoimen yo-merkonomin ja datanomin tutkinnot. Näiden jäljiltä minulla on työkokemusta toimistotehtävistä, ohjelmistokehityksestä ja käyttökoulutuksesta, mutta pääasiallinen työurani alkoi Jyväskylän yliopistossa.
  • Tutkijakoulutettavana COMAS-tutkijakoulussa 1996-2000
  • Opetus- ja tutkimustehtävissä Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella 2001-2007
  • Johto- ja hallinnointitehtävissä Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella 2005-2007
  • Professorina Turun yliopiston Informaatioteknologian laitoksella 2003-2004
Aloin seuraavaksi suunnata mielenkiintoani ja osaamistani tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön alueelle toivoen siitä uutta vahvuusaluetta. Tämä johti myös opettajakoulutukseen.
  • Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön opinnot ja asiantuntijakoulutus, 25 op
  • Aikuiskasvatuksen perusopinnot, 25 op
  • Ammatillinen opettajakoulutus, 60 op
Tästä aukeni uusi työsarka tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävien oppimisympäristöjen ja sosiaalisen median opetuskäytön kehittämisen parissa.

Nykyiset työtehtäväni sosiaalisen median parissa

Työskentelen parhaillaan valtakunnallisessa Sosiaalinen media yleissivistävässä koulutuksessa (SOMY) -koordinointihankkeessa, joka kokoaa Opetushallituksen rahoittamat sosiaalisen median kehittämishankkeet yleissivistävän koulutuksen alueella.
  • Tutkijatohtorina Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksella 2012
  • Projektityöntekijänä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän lukiokoulutuksessa 2013
Tehtäviini on kuulunut yleissivistävän koulutuksen opiskelijoille suunnatun kyselytutkimuksen suunnittelu ja toteuttaminen (2012) sekä pedagogisten ja toiminnallisten mallien analysointi ja jalostaminen, koordinointihankkeen loppuraportin laatiminen ja koordinointityöhön osallistuminen (2013).

Keskeiseksi kehittymishaasteekseni näen organisaatioiden ja työyhteisöjen osaamisen kehittämisen. Erityisiä osa-alueita ovat yhteistyösuhteiden ja -verkostojen kehittäminen, organisaatioiden osaamiseen liittyvä kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä uusien pedagogisten ja toiminnallisten mallien jalkauttaminen.