Diginatiivisuus, kasvaminen ja kulttuurin kehittyminen

Diginatiiveja on ollut jo useampia sukupolvia. Tieto- ja viestintätekniikan käyttöä koskevien tutkimusten aineistoista näkee, että vuonna 1964 ja sen jälkeen syntyneiden tieto- ja viestintätekniikan käyttöaktiivisuudessa on huomattava hyppäys verrattuna aikaisempiin ikäpolviin. Tietokoneet ovat olleet koko heidän elämänsä ajan yhteiskunnan puheenaiheina, ja ensimmäiset henkilökohtaiset tietokoneet ilmaantuivat koti- ja koulukäyttöön heidän ollessaan nuoria 1980-luvun alussa. Itse kuulun tähän sukupolveen, joka väänsi Basic-koodia Commodore 64:lle lukion tarjoamalla ylimääräisellä tietojenkäsittelyn kurssilla ja harmitteli kun pari asiaan uppoutunutta nörttipoikaa tuntui aina vievän kaiken tietokoneenkäyttöajan.

Nykyinen diginatiivisukupolvi kasvaa aivan toisenlaisessa digimaailmassa ja digikulttuurissa, jossa on yhteisöllinen netti ja sosiaalista mediaa. Diginatiivisuus, kuten kaikki natiivisuus, on pienestä pitäen tiettyyn kulttuuriin kasvamista, sen ajattelu- ja toimintatapojen sekä arvomaailman hiljaista ja syvällistä omaksumista. Nykyajan diginatiivisuudelle erityinen ominaisuus on kuitenkin siinä, että se on lasten ja nuorten kulttuuria, ihan vain siitä syystä, ettei kukaan tämän digikulttuurin natiivijäsen ole vielä kasvanut aikuiseksi. Siihen kuuluu kaikki se, mitä lasten ja nuorten kulttuuriin yleensäkin, mukaan lukien rajojen kokeileminen, aikuisten arvostusten ja tabujen rikkominen ja vapauden ihannointi.

Aikuiskulttuuri ja ajan digi-immigrantit, erityisesti korkeasti koulutut, tuntuvat suhtautuvan melko alentuvasti lasten ja nuorten lähtökohdista nousevaan digikulttuuriin, jossa keskeistä on vapaa-ajan sosiaalinen vuorovaikutus ja viihteellinen toiminta. Siihen liitetään negatiivisia arvotuksia, väheksytään ja jätetään huomiotta tai paitsioon. Ennen kaikkea siinä ei haluta olla mukana, ja monet julkisesti esiintyvät netinkäytön asiantuntijat muistavat huomauttaa, etteivät koskaan esimerkiksi pelaa pelejä sosiaalisessa mediassa. Tämän tarkoituksena on vakuuttaa, että heidän ajattelunsa ja toimintansa on legitiimiä, vakavasti otettavaa ja arvostettavaa. Digitaalinen korkeakulttuuri nostaa päätään.

Vastoin levitettyjä väitteitä nykyajan diginatiivit eivät luonnostaan opi sosiaalisen median hyötykäyttöä. Ihan vain siitä syystä, ettei heidän lähipiirissään ole ketään aikuista diginatiivia, josta pääsisi ottamaan mallia. Nykyajan diginatiivien aikuiskulttuuri syntyy lasten ja nuorten aikuistuessa ja luodessa digimaailmaansa uusia ajattelu- ja toimintatapoja ja arvostuksia. Pelkään pahoin, että aikuiset digi-immigrantit ovat arvostuksillaan ja asenteillaan tukahduttamassa aidon diginatiivin aikuiskulttuurin syntymistä. Tai sitten se eristyy ja kehittyy piilossa kunnes ehkä aikanaan pulpahtaa esiin. Aito vuoropuhelu ainakin näyttää melko mahdottomalta, sillä digi-immigranttien kulttuuriset arvostukset tuntuvat olevan niin eksklusiivinen ehto sen lähtökohtana.

Aikuisilla olisi siinä hieman ajattelemisen aihetta. Oppijalähtöisyys opetuksessa ei voi olla sitä, että kaiken lähtökohtana on oppijoiden oman diginatiivikulttuurin kaikinpuolinen väheksyminen niin sanoissa, teoissa kuin ajatuksissa ja arvostuksissa.